Palvelut Neuvottelukoulutus
Työkalut työelämän kulttuurienväliseen vuorovaikutukseen
Kulttuurienväliset erot aiheuttavat hämmennystä ja vaikeita tilanteita työelämässä. Kulttuuriset erot ovat usein näkymättömiä, jolloin niihin on myös vaikea valmistautua.
Koulutuksessa pureudutaan tärkeimpiin kulttuurieroihin ja oman kulttuurisen sensitiivisyyden tunnistamiseen. Osallistujat saavat koulutuksessa konkreettiset työkalut ja tiedot, joiden avulla selviää, kun erilaiset tavat toimia ja tulkita asioita kohtaavat.
Koulutuksen keskeisiä sisältöjä:
- Keskeiset kulttuuridimensiot
- Kulttuurinen sensitiivisyys
- Kuinka toimia kulttuurienvälisissä tilanteissa
- Harjoitusta vaikeista kulttuurienvälisistä tilanteista
Pyydä tarjous kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen koulutuksesta.
Ota yhteyttä ›
Referenssit
Janne Mäkinen
johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva
Constra koulutti Turvan johtoryhmälle mediaesiintymistä.
”Koulutus poisti johtoryhmän kameranpelkoa, lisäsi esiintymisvarmuutta ja toi mediaa tutuksi. Itselle hyvä muistutus siitä, että käyttämätön taito ruostuu. Oli hauska huomata harjoituksen todentuntuisuus.”
Anja Vuorikivi
talous- ja viestintäpäällikkö
Oulu Wellness Instituutti
Constra on ollut mukana OWI:n järjestämissä tapahtumissa kouluttamassa Oulun seudun yrittäjiä esiintymisessä.
“Constran kouluttajilla on vahva osaaminen viestinnästä sekä esiintymistaidosta.
He osaavat vahvistaa jokaisen koulutukseen osallistuvan omaa persoonaa ja uniikkia esiintymistyyliä, antaen samalla loistavia käytännön vinkkejä viestintään ja esiintymistilanteisiin.”
Miia Apukka
viestintäjohtaja
Destia Oy
Constra sparrasi Destian johtoryhmän jäseniä median kohtaamisiin.
“Koulutus oli käytännönläheinen ja pureutui suoraan asian ytimeen.
Parasta oli se, että harjoitus pisti meidät kaikki testiin siitä, miten yhtenäisesti me johdon edustajat viestimme yritykselle tärkeistä asioista.”
Tero Suutari
viestinnän asiantuntija
BusinessOulu
Constra on kouluttanut BusinessOulun henkilöstöä ja johtoa vaativiin vuorovaikutustilanteisiin.
”Constran koulutuksilla on ollut huomattava positiivinen vaikutus henkilöstömme valmiuksiin kohdata media haastavissakin tilanteissa ja viestiä monimutkaisistakin aiheista selkeällä tavalla.
Kouluttajien viestintäosaaminen on vahvaa ja koulutuksen sisältö harjoituksineen niin konkreettista, etteivät koulutuksessa opitut taidot unohdu.”
Jari Boelius
Myynti- ja markkinointijohtaja
Protan Oy
Constra on kouluttanut Protan Oy:n johtoa ja avainhenkilöitä vaikeissa neuvotteluissa asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa.
“Koulutus oli todella käytännönläheinen ja laittoi miettimään omaa normaalia suhtautumista vaikeisiin tilanteisiin.
Koulutus oli vuorovaikutteista ja mielenkiinto säilyi koko koulutuksen ajan. Kouluttajien asiantuntemus erityisesti vaikeista tilanteista oli vankkaa.”
Sinikka Valtonen
henkilöstöjohtaja
Kaarinan kaupunki
Constra koulutti Kaarinan kaupungin avainhenkilöitä vakuuttavaan esiintymistaitoon.
“Kouluttajat olivat luontevia, ystävällisiä ja ammattitaitoisia.
Asiat sanottiin suoraan, hymistelystä ei ole apua. Silti ei lähdetty puuttumaan epäolennaisuuksiin, vaan annettiin ihmisten olla omia persooniaan.”
Janne Marvaila
kilpa- ja huippu-urheilupäällikkö
Suomen Golfliitto
Constra koulutti Suomen Golfliiton avainhenkilöitä median kohtaamiseen.
”Koulutuksen selkeä rakenne ja kouluttajien ammatillinen osaaminen olivat erinomaista tasoa. Osaamisen hyödyntäminen myös englanniksi oli juuri sitä, mitä meidän koulutettavamme kaipasivat.
Tulemme ottamaan tämän koulutuksen osaksi valmennushenkilöstömme jatkuvaa koulutusta. Olemme erittäin tyytyväisiä koulutukseen.”
Suvi Koskenmaa
tiedottaja, järjestösihteeri
Kalliolan setlementti
Constra sparrasi Kalliolan avainhenkilöitä median haastatteluissa.
“Olen saanut kiitoksia siitä, että valitsin hyvän yhteistyökumppanin koulutuksen järjestämiseen. Vaikka työtoverini selvisivät harjoituksista hyvin, huomasin heissä monia ahaa-elämyksiä.
Uskon, että voin koulutuksen opeilla valmentaa ihmisiä paremmin haastatteluihin ja tietysti itsekin käyttää samoja periaatteita.”
Kai Puustinen
johtaja
Onninen Oy
Constra on ollut mukana Onnisen johdon kansainvälisessä kehittämisohjelmassa ja tarjonnut palveluja mm. mediaviestinnässä ja vaativien vuorovaikutustilanteiden käsittelyssä.
”Yhteistyö Constran kanssa on ollut erittäin sujuvaa ja hyödyllistä. Heidän asiantuntemuksensa viestinnästä ja mediasta on vankkaa ja he osasivat siirtää osaamisensa osallistujille konkreettisten neuvojen ja harjoitusten avulla.”